Tän aamun piti olla mukava. Tai, ehkä se on. Kun herää vanhaan kappaleeseen joka menee suunnilleen "me mennään naimisiin, viikon päästä lauantaina" ja näät sielus silmin sen kuoppaisen mökkitien vanhalla hiasella juoka oli vähintään yhtä ruosteinen kun se auto naapurin ojassa. Puolitoimivan rätisevän kasettisoittimen josta kuuluu toi vanha kappale. Ja me laulettiin serkun kanssa polven korkusina sitä innoissaan, vanhaa humppaa ja muuta mukavaa, juotiin ehkä kuumassa autossa lämmenneet tripit ja pysähdyttiin huoltoasemalla ostamassa mehujäät. Mökillä löydettiin tarjouslappu lehdestä, ostettiin punaiset huulipunat, ja maalattiin koko naamat niillä, tai eihän me tahallamme, vaikeaahan se oli saada ne osumaan oikeaan. Itikoita ja paarmoja tuntui olevan ennen enemmän mut ei sekään haitannut, piti vaan juosta kovempaa. Enemmän lämpöä ja aurinkoakin. Ja silti muistan huonosti.
Mika - Any other world
Bussissa kuuntelin, kun kaverit jäivät aikaisemmalla pysäkillä, Mikan Billy Brownia ja hymy nousi huulille. Ja hetkeks mulla oli tosi hyvä olo, vaikka vaatteet tänään onkin löysät eivätkä nostata itsetuntoa lainkaan. Mut koulu aina laskee mielialaa, mut näis ajatuksis toivon et päivä pysyis parempana.
Mä en oo yksin.
(hyi miten inhottavaa kirjottaa koulussa kun tuntuu että joka puolella on sellasia paheksuvia katseita. IHAN SAMA. Lukekaa vaan, niin mä katon ja nauran kun te punastutte häpeästä kun jäitte kiinni.)
Ja ne luulee, että seurustelu tekee niistä kypsiä ihmisiä, ne luulee että voivat jättää kaverit toiseksi vaihtoehdoksi. Kohta ne huomaavat, kun kumppani kyllästyy koti-iltoihin, ettei niillä olekaan enää ketään.
Ne luulee että ilkeys tekee niistä parempia ihmisiä, että törkeät lausahdukset eivät ketään satuta, että muiden harmi kohottaa niitä ylemmäs. Mutta ne vain herättää katkeruutta ja inhoa muissa. Lopettakaa.
Ne luulee että antaminen saa toisetkin antamaan, ne luulee että huomaavaisuudella saat itsekkään ihmisen tajuamaan.
Ne luulee että taiteellinen elokuva tekee niistä viisaampia, ne luulee ymmärtävänsä, luulee käsittävänsä vaikka mä salaa itken kun se filosofisoi vieressä elokuvan jännittävyydestä. Ne luulee etten ymmärrä koska en sano mitään, mut oon hiljaa koska en tahtois ymmärtää.
Ne luulee että erikoinen musiikki kohottaa niiden arvoa, että Justin Bieberin inhoaminen on oikein. Ne luulee ettei se ole ihminen, ettei se voi olla rakastunut tai käydä rannalla.
Ne luulee että ne voi sanoa mitä vaan, eikä se haittaa. Luulevat itsestään liikoja ja ne narsistiset paskat tuolla, pienissä mekoissaan, leuka pystyssä ja pienet rinnat puristettuina yhteen, ne luulee että se on kaunista.
Ne luulee että masennus kestää vain hetkiä, ja että kohta taas hymyillään. Luulevat, että viiltely auttaa MUT SE EI AUTA. Se on säälittävää. Typerää enkä arvosta sitä. Ettekä saa mun sääliä.
Ja niin mua inhottaa, mua vihattaa. Mua inhottaa ja suuttuttaa tää kaikki, tuntuu kun oisin likanen, ja tahtoisin repiä tän maalin mun päältä mutten pysty. Nää tahrat ja kuvat joihin oon kyllästynyt. Tahtoisin haistattaa paskat maailmalle, ja kaikille. Mua ahdistaa, ja tahtoisin lämpimän sylin joka kertois et kaikki on hyvin, mut taas en haluiskaan. Menkää pois, mut älkää sittenkään.
Ja mä puristan sitä oikein kovasti, mutten ole varma tarkotanko sitä. Tai, tarkotan nyt, mutta entä myöhemmin. Uskon kovasti. Tahdon uskoa. Huojennus jostain tuoreesta ja uudesta tuo uuden jännityksen ja ilon huulille. Josko saisin jonkun jonka kanssa jakaa pahat unet.
"Onksulla hyvä vointi?" se kysyy. Hymyilen.
Huoppuen pystyyn, nokkospensaikon lävitse, muurin harjalla, roikkuen, lätäkössä, junaradalla ja laiturilla. Laulaen ja tanssien, ohuissa sukkahousuissa luulisi olevan kylmä mutta tuntuu kuin läkähtyisin. Maailma hoippuu ympärillä, ja vatsaan sattuu liiasta nauramisesta. Ja mä ajattelen ettei elämä tästä voi paremmaksi muuttua, olo oli parhaimpia koskaan.
"Mä soitan poliisit teijän perää ja meen vähän tuplaa!"
Emmi huutaa täydessä junavaunussa, ja nauran vähintään yhtä kovaa. Jotkut nauroi meille, ja konduktööri koettaa olla huomaamatta mitään. Nuoret, se varmaan ajatteli. Kompastellen, koruja rikkoen ja kaatuen eteiseen, meinattiin junaan jäädä Emmin tölkkien levitessä pitkin poikin junan eteistä. Ja me lauletaan, virolaiset vähän meille tanssii, ja nojaan lämpimään kainaloon. Huolettomuus ja ilo pakahduttaa, ja aamulla herään pienellä sohvalla Eken maatessa puoliks mun vatsan päällä. Kurjake, aina se tekee sen! Nälkäkin vielä, nuudelitkin vietiin yöllä käsistä. Siis, taino, periaatteessa ne ei kyllä olleet mun mutta.
Cobra Starship - Hot mess
Vielä ennen lähtöä poistan ne kymmenet asiattomat kommentit facebookista, Johanna Tukiaisen kuvan profiilista ja kävelen asemalle. Vanhemmille sanoin olevani aivan toisaalla, metsän keskellä, elokuvia katsomassa, mutta mikäpä sen parempaa, me tehtiin ihan omia kotielokuvia!
.....
keskiviikkona
"Anna mun ny nukkuu ees pikkuhetki."
Ensimmäisen kouluaamun tuoksu. Nyrpistän nenääni, ajatellen 'hyi'. Kävelen Hurtsia kuunnellen pitkän pihatien ja käyn odottamaan bussia. Äidin raivoaminen kaikuu edelleen korvissa, ja voin vaan kuvitella sen jatkaneen vielä oven sulkeuduttuakin. Pikkusisko lähti hymyssä suin suuren vaaleanpunaisen reppunsa kanssa jo kouluun, innosta täristen. Hölmö.
Hurts - wondeful life
Mihin katosi koko kesä? Palauttelen lämpimiä päiviä mieleen ja ristin käteni. Aamunkosteat pellot ja utuinen sumu näyttää kauniilta. Kumpa olisi ollut aikaa ottaa kuva siitä. Laukku pullottaa harjoja, saksia, pinnejä sun muuta mitä koulussa sitten tarvitseekaan. Mielummin olisin jättänyt ne kotiin. Todistusta en edes uskalla etsiä, pilaisi vain sen hyvän tuulen mitä itseeni keräsin. Kiellän sen pienen ilon joka saattaa hieman kohota mielessä, ja nostaa hymyn huulille. Hölmö.
Ja mä mietin, miten kiva ois kysyy, miten ensimmäinen päivä sujuu. Kertoo miten mun ensimmäinen päivä sujuu. Mut ei, poistin sen numeron, poistin sen viestit, ja puheluhistorian. koko ihminen, on historiaa. Ja näin, mä oon tyytyväinen. -Ja pakkomielteinen. Ja katkera. Hitsi.
Jos joku vaan tekis mulle joku sateinen aamu kaakaota, rakastaisin sitä aina ja ikuisesti.
Ja me sytytettiin nuotio pieneen mökkiin istuttiin itsetehdyillä sohvilla huonosti ja katsottiin kattoon, johon Herkko teki uuden ikkunan. Pienen kännykän valon kanssa näki sen savun mitä siitä nousi, mikä peitti koko mökkiä, se oli kaunista.
"Onks paha jos mä oon tässä?"
"Ei ollenkaan."
Vastaan mä vähän liian nopeasti. Tyhmä. Illuminated soi kaikessa hiljaisuudessa, ja toinen polttaa jotain muuta kun tupakkaa. Mitä sä ajattelet? Mä mietin, mutten kysy mitään, kerroin miksi mun mahaa kutsutaan. Ja miksi niin. On hölmö olo, mut se vaan nauraa. Ehkä mäkin saan vähän.
Hiljalleen tuli sammuu, ja tulee aivan pimeää, sytkärin valossa, jossa kohta loppuu kaasu. Kaikki on hieman unenomaista, epätodellista. Ajankulua ei huomaa, eikä käsitettä aika, edes muista.
Tähtiä. Se musiikki mikä soi, en ajatellut että se kuuntelisi sellasta. Rauhoittavaa. Saankohan mä tulla vähän lähemmäs. Katolla on kylmä. Mut siellä me makoillaan, ja hetkeks tuntui kun tähdet olis näkynyt sillon vaan mulle ja sille. Ei meille, muistutan. Nita laulaa jossain tuolla alapuolella, naurahdan vähän. Tähdenlento, ja saan toivoa.
"Tiedäksä noit tähtikuvioit?"
"Joo... eiks toi oo Otava?"
"....Ei."
Ehkä mä maalaan tänään, ehkä mä maalaan siivet ja lennän pois. Tai halaavat kädet, hymyn tai oven pois.
"Joskus ne usko et tähdet päätti mitä meille tapahtuu."
Mut toisaalta, joka yö kääntyy aamuksi, nytkin päivitän eilisiä ajatuksia, yrittäen pinnistellä, muistaa ja kirjottaa ajatuksia joita en osaa sanoiksi pukea, seuraavan kerran otan sut mukaan ja saat itse tuntea sen kaiken. Mut tää, tää oli hyvä kesän päätös, ja viimeisen päivän makaan kotona, ehkä käyn suihkussa jos jaksan ja jätän kaiken tekemättä. Ehkä sammutan kännykän, ehkä en.
Ja mä mietin, miten kiva ois ollu mennä yhes jonnekkin matkaileen. Mökille kahestaan, valvoa yöt ja käydä uimassa, ottaa aurinkoo ja pelehtiä. Istua rappusilla ja katsella auringonlaskua, ja sitten myöhemmin ei kerrottais niistä hyttysistä.
Sitten naurahdan itselleni, ja hölmöille ajatuksille, ikäänkuin oikeessa elämässä, tai mun elämässä mikään menisi niin kauniisti.
Nyt istun koneella, liian iso kauluspaita päällä, pikkuhousuissa, kaljaa ja viinaa hiuksissa, meikit levinneinä. Illalla naaman peseminen tuntui ylitsepääsemättömältä. Päätä särkee hieman, ja viimeinen lomaviikko alkaa olla takana. Outo hyväksyntä täyttää hiljalleen mielen.
Nojailin parvekkeen kaiteeseen tyynesti, sadetta katsellen laskematta hetkiä ja mietin.
a beautiful mess - jason Mraz
Hirveän huono omatunto kun tuntuu että kokoajan on blogia päivittämässä, mutta oon huomannut miten helppo tänne on purkautua, joten... deal with it krmh :')
Facebook. Joskus sekin onnistuu lämmittämään sydäntä. Eräs poika laittoi tyttöystävälleen yllä olevan kappaleen tyttöystävän seinälle. Siinä tuntui, kun niillä kahdella olisi todella ollut sitä jotain, mitä itseltä on aina puuttunut. Pieni kateuden pilkahdus saattoi kalvaa, mutta silti sitä vaan hymyili toisten onnelle.
Asiaahan ei toki auta että kello on puoli kahdeksan aamulla, sain juuri luettua Kaiken se kestää nimisen kirjan, eikä unesta tietoakaan. Mutta oikeasti, jos jotain voin suositella, niin sitä. Sydäntä särki lukea sitä, mutta oli se sen sen kaiken rään ja kyynelten arvoinen.
" Tuukka yritti ylläpitää suuttumusta, mutta tiesi sydämessään , että Luukas oli saanut anteeksi samaisella hetkellä, kun tämä oli viimein puolustanut Tuukkaa julkisesti ja noussut kavereitaan vastaan. Mitkään sanat tai anteeksipyynnöt eivät olleet Tuukalle niin yhtä arvokkaita kuin kyseinen ele. "
" Luukas tarttui Tuukkaa ranteesta ja puristi lujaa.
"Mun skeitti hajos...", Tuukka sanoi ja rikkoi pitkään kestäneen hiljaisuuden. "Se jäi sen rekan alle. Meni ihan palasiks."
Luukas tuhahti ja voimisti otettaan Tuukan ranteesta.
"Vitut sun laudasta. Se olisit voinu olla sä." "
Ja tottakai sitä piti sitten itsekin ottaa kännykkää käteen ja heittää järki perseeseen. Miksei olla keksitty vielä tekstiviestin palautusnäppäintä. Tänne yksi, tai parikin. Kiitos jo etukäteen.
Mutta pidetään silti kädet ristissä. Ehkä käy hyvä tuuri.
Sun tunteellinen psyyke on aina miellyttänyt mua enemmän kuin
sun sun metsästäjän psyyke, joka on sulle varmaan yllätys."
Kysymys kuuluu Miksi minun sänkyni on parvekkeella.
....
Olen täynnä vihaa.
1. Se ei ole oikeasti taiteellista vaikka mistä kulmasta kuvan ottaa. 2. Se ei ole edes hauskaa. 3. Se voi kastua. 4. Pystyssä olevassa sängyssä ei voi nukkua. 5. Enkä tosiaankaan muuta parvekkeelle, joten sen olisi aikalailla hyvä olla sisällä kun tulen. Kiitos.
