En millään jaksais tätä kaikkea negatiivisuutta ja kiukuttelua.
Miks tuhlata voimiaan murehtimaan itseaiheutettuja sakkolappuja?
Harvoin ongelmat itsesäälillä katoavat.
Asioilla on tapana järjestyä tavalla ta toisella joten miksi synkistellä enempää pimeinä aikoina.
Tietenkään ei ole normaalia pitää kaikista ja kaikista,,
mut miksei me kaikki voitais vaan tajuta ettei kukaan oikeastaan oo toistaan parempi?
(btw. Nälkäpeli on aika ihqu!)
torstaina
And you don’t need to pretend that perfection is your friend
Näille ajatuksille ei oikeastaan ole järkeviä sanoja. Ei selkeitä ja yksioikoisia.
Liikaa näkökulmia jotka saavat pään pyörimään kuin rikkinäisen karusellin.
Missä vaiheessa oikeasta on tullut väärä ja väärästä oikea.
Mikä oikeastaan on oikein, ja onko minulla edes oikeutta päättää?
Tää pää ei ole koskaan ole ollut näin epävakaa
ja silti näin rauhallisempi kun monena talvena tätä ennen.
Tai, ehkä en vaan osaa käsitellä vielä tätä kaikkea.
Olin sanomassa, että siitä ei taida olla epäilystäkään ettenkö olis onnellisempi kuin koskaan mutta oikeastaan en taida olla aivan varma mitä onni on.
Ja onhan mulla ikävä vanhoja aikoja. Kaikki oli niin huoletonta ja viatonta. Ja tavallaan, mä en haluukkaan kurottaa sinne, koska haluan että ne muistot mitä mulla on, pysyy ennallaan.
You’re a spark without flame
I’m a desert in the rain,
You’re a mountain and I’m a stepping stone
So walk away from your pride
It’s a demon is disguise
And it won’t help you to calm the swelling tide
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)