Jediritari

Miten tähän päädyttiin?
Missä vaiheessa kaikki muuttui ja musta tuli tälläinen.
Katon tähtitaivasta tietäen miten pieni ja mitätön olen. Osa musta hyväksyy sen, ja toinen haukkoo henkeä kauhuissaan.
Missä vaiheessa musta tuli tälläinen ja missä vaiheessa huomasin että seison tyhjin käsin.
Onko tää vain yksi yö, milloin tekisi mieli heittää hanskat tiskiin vai seisonko todella kohta tien varressa vailla määränpäätä taikka paikkaa mihin mennä.
Liikaa kysymyksiä. Olis niin paljon helpompi olla jediritari ilman tunteita ja pelkoa kuolemasta.

Ei ole tunteita, on rauha. Ei ole tietämättömyyttä, on tieto. Ei ole intohimoa, on tyyneys. Ei ole kaaosta, on harmonia. Ei ole kuolemaa, on Voima

Miksi yksin talvi tuntuu monin kerroin kylmemmältä?

Haaveilen taas ja huomaan jälleen juovani kylmää teetä.

Hetki on kovin helppo unohtaa.

    

Raha ei ratkaise.
Musta tulee vielä taiteilija. Graafinen suunnittelija. Oman elämäni tähti, kuten ne sanovat.
Teen vielä jotain mikä saa hymyn mun huulille.
En halua hukkua materiaan. En halua hukkua rahaan ja tehdä jotain mikä tekee onnettomaksi.
 Haluan maalista tahraiset kädet, suuren valoisan ikkunan ja lämpimän kainalon. (ja kylpyammeen)

Damien Rice - Coconut skins

Virta

Joudun kokoajan tekemään enemmän töitä että saan itseni liikkeelle. 

Tähän tekemättömyyteen voi helposti unohtua,

ja musta tuntuu että tarvitsen enemmän työntöapua että pääsen eteenpäin.

Ja samalla taistelen, suljen silmät ja haluaisin hukkua kauniiseen ihmismassaan. 

Haukkoa taas henkeä kun tajuan että tää tunne on silkkaa euforiaa.

Tää yhteiskunta pelottaa mua, ja tuntuu että oon siinä pisteessä että musta tuntuu että on valittava. 

Jokotai.

Nousenko takaisin pintaan ja uin kohti rantaa, vai annanko virran viedä mut syvemmälle. 

Haluaisin.

Mutta ranta on niin kovin kaukana.