Tajusin tänä aamuna etten jaksa olla enää surullinen.
En jaksa olla masentunut, väsynyt ja jatkuvasti pelätä sitä mitä huominen tuo tullessaan.
Fuck it.
Mua naurattaa, koska tajusin juuri että oon ollut itse itseni tiellä kokoajan.
Enkä todellakaan aio enää pysähtyä sen takia että mua pelottaa. Mulla ei ole enää mitään menetettävää ja tästä voidaan mennä vain ylöspäin!
Sen enempää kaunistelematta, tai vajoamatta syvemmälle ajatuksiin etsimään jotain korullista ja muka kaunista, päätän että huomenna alan etsimään töitä.
Jos en ole kovin kipeä menen luistelemaan, ja näen ensi viikolla Emmiä. Voisin alkaa käydä oikeasti kuntosalillakin kuten olen uhkaillut jo monta vuotta, mikä mua estää?
Musta tuntuu ensimmäistä kertaa siltä, että voin tehdä oikeasti mitä tahansa. Syksyllä aloitan uudestaan koulun, käyn sen kunnolla koska hyvä paikkakin on jo valmiina. Nyt etsin töitä, hoidan autokoulun loppuun, säästän rahaa ja hankin sitten auton. Hyvällä tuurilla, syksyllä käyn koulun ohella töissä, mulla on auto, voin hankkia jonkin kivan pienen vuokrayksiön, käyn iltaisin töissä ja musta tulee oikeasti graafinen suunnittelija.
Passenger - Holes
