Nää päivät on täynnä kilometrejä, naurua, vauhtia ja rauhaa. Uusia näkökulmia ja tietynlaista hyväksyntää siihen ettei kaikki olekaan pelkkää ruusuilla tanssimista. Toisaalta, asioilla on tapana järjestyä. Vaan, ota nyt tästä enää selvää.
Ei näille ajatuksille ole oikeastaan sanoja. Liian isoja ajatuksia selitettäväksi.
Katse täytyy vain irroittaa tiestä, ja antaa harhailla maisemiin ja siihen mitä kaikka muualla on. Kuka kulkee viereistä tietä, poiketen ehkä jossain jonkun toisen polulla. Mä oon vasta alkanut ymmärtää, etten oikeastaan ole kenenkään yläpuolella. Ja vaikken ole pitänyt itseäni loppujenlopuksi mitenkään erityisenä, kukaan ei oikeastaan ole yhtään erityisempi kuin minäkään.
Kaikki on lähiaikoina muuttunut todella paljon. Mun elämä on tosi erilaista kun sillon joskus kun aloin kirjottelemaan tänne. Onhan se luonnollista, mutta silti se hämmästyttää ajatellessa. Ja mä oon aika onnellinen, kun mun ei tarvitse nukkua yksin, koska en uskonut että voisin saada jotain tälläista. Mulla on aika usein nykyään turvallinen olo sellaisissakin paikoissa missä ei ehkä pitäisikään.
Mut kylmä toivoisin silti että muutkin koittaisivat katsoa ohi peilin ja kysyä ehkä mitä mulle ja muille kuuluu. Kuunnella ehkä koska kaiken pahan nieleminen ja vaiti pysyminen ei tuo helpotusta.
Kyllä mua joskus pelottaa että nää kaikki ajatukset vie viimeisenkin järjenäänen mun päästä. Mutta hyväähän mä tarkotan, ja harvalle toivon pahaa.Yhtälailla tunnen syyllisyttää vääristä teoista mitä oon jollekin tehnyt, enkä välttämättä osaa pyytää anteeksi. Oonhan mäkin vain ihminen, ihan niinkun säkin.
